Otaniemen yö -taidefestivaalilla yli 50 pääsymaksutonta osatapahtumaa

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta AYY yhdistää voimansa opiskelijayhdistysten kanssa ja järjestää poikkitaiteellisen Otaniemen yö -taidefestivaalin lauantaina 6.10. Kaikille pääkaupunkiseudun asukkaille suunnatun, ilmaisen festivaalin ohjelma on nyt julkaistu kokonaisuudessaan.

Otaniemen yö on Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksella ensimmäistä kertaa järjestettävä, uudenlainen taidefestivaali. Lokakuun ensimmäisenä lauantaina vietettävää tapahtumaa määrittävät laaja käsitys taiteesta ja opiskelijalähtöisyys.

Festivaali rakentuu yli 50 itsenäisestä, Aalto-yliopiston opiskelijoiden ja muiden Aalto-yhteisön jäsenten järjestämästä osatapahtumasta. Tapahtumaa koordinoi ylioppilaskunta.

“Osatapahtumien määrä ja monipuolisuus yllätti ja ylitti odotuksemme”, Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan hallituksessa taiteellisesta toiminnasta vastaava Julius Luukkanen kertoo.

Ohjelmassa perinteistä, kokeilevaa ja yllättävää taidetta

Kaikki Otaniemen yön yli 50 ohjelmanumeroa ovat pääsymaksuttomia. Ensimmäiset ohjelmanumerot käynnistyvät iltapäivällä klo 13.30, ja ohjelmaa riittää ympäri kampusta pikkutunneille asti.Luvassa on muun muassa musiikkia räpistä perinteikkäisiin opiskelijakuoroihin, tanssia, mediataidetta – ja erikoisempia taideteoksia, kuten värikuula-aseilla yhdessä väritettävä maalaus. Monet osatapahtumista, kuten taideryijy-, ja ukuleletyöpajat, sopivat koko perheelle.

”Tapahtumien kirjo tekee Otaniemestä Espoon johtavan taidekaupunginosan, ainakin yhdeksi päiväksi. Otaniemestä tulee Espoon Berliini”, Luukkanen sanoo pilke silmäkulmassa.

Festivaalin ohjelmaan ja aikatauluun voi tutustua tarkemmin osoitteessa http://bit.ly/OtaniemenYoOhjelma

Opiskelijayhteisö näyttää luovuutensa

Otaniemen yö on osa Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan Taidevuosi-teemavuotta. Vuoden tavoitteena on nostaa esille Aalto-yliopiston monitieteellisen opiskelijayhteisön yhteinen luovuus. Mukana festivaalia järjestämässä onkin kaikkien Aallon korkeakoulujen opiskelijoita ja useita opiskelijayhdistyksiä harrastuskerhoista aineyhdistyksiin.Ilmainen tapahtuma on suunnattu kaikille kaupunkilaisille.

”Ylioppilaskunnassa näemme päivittäin, miten moneksi Aalto-yhteisöstä on. Olen innoissani, että voimme nyt kutsua koko pääkaupunkiseudun tutustumaan yhteisömme taiteelliseen, yllättävään puoleen”, Luukkanen sanoo.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: Tero Uuttana, Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan taidealojen edunvalvonta-asiantuntija, 050 520 9439 tai tero.uuttana@ayy.fi

Festivaalin ohjelma ja aikataulu: http://bit.ly/OtaniemenYoOhjelma

Festivaalin nettisivut: http://www.otaniemenyo.fi

Tapahtuma Facebookissa: https://www.facebook.com/events/2220457434854832/


The English text has not yet been released.