Automaatio- ja systeemitekniikan killan säännöt

1. luku

Nimi, kotipaikka, tarkoitus ja kielet

1§ Nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen nimi on Automaatio- ja systeemitekniikan kilta ry, lyhennettynä AS. Yhdistys voi käyttää myös ruotsinkielistä nimeä Automations- och systemtekniks gille rf tai englanninkielistä nimeä Guild of Automation and Systems Technology. Näissä säännöissä siitä käytetään nimitystä kilta. Killan kotipaikka on Espoon kaupunki.

2§ Killan tarkoitus ja toiminta

Killan tarkoituksena on yhdistää Aalto-yliopiston automaatio- ja systeemitekniikan, informaatioteknologian ja Digital Systems and Designin sekä niitä lähellä olevien tutkinto ohjelmien, hakukohteiden ja pääaineiden opiskelijoita ja edistää heidän yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä, sekä opiskeluun ja opiskelijan asemaan yliopistossa ja yhteiskunnassa liittyviä pyrkimyksiä, sekä kasvattaa heistä teekkari- ja ammatti identiteetiltään vahvoja osaajia.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi kilta voi:

  1. järjestää kokouksia, juhlia, opinto- ja huviretkiä
  2. järjestää opintoihin, yliopistoon, korkeakoulupoliittisiin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin liittyviä opinto- ja tiedotustilaisuuksia
  3. hoitaa killan tiedotustoimintaa ja julkaista kiltalehteä
  4. auttaa uusia jäseniä perehtymään yliopistoon ja sen ilmapiiriin sekä selviytymään opintojen alkuvaiheessa ilmenevistä ongelmista
  5. pitää yhteyttä alan ammatillisiin järjestöihin ja yrityksiin sekä killan vanhoihin jäseniin
  6. välittää voittoa tavoittelematta opintoihin liittyvää materiaalia jäsenistölle
  7. pitää yhteyttä ja toimia yhteistyössä Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY), Aalto yliopiston, alan ammatillisten järjestöjen, yritysten sekä muiden sidosryhmien kanssa
  8. pyrkiä saavuttamaan tarkoituksensa muita samantapaisia toimintamuotoja harjoittamalla.

3§ Toiminnan tukeminen

Toimintansa tukemiseksi kilta voi järjestää illanviettoja, arpajaisia, myyjäisiä, talkoita, huvitilaisuuksia ja koulutustilaisuuksia, harjoittaa tarkoitukseensa liittyvää julkaisutoimintaa sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja. Lisäksi se kerää jäsenmaksuja.

4§ Killan kielet

Killan virallinen kieli on suomi.

2. luku

Jäsenet ja maksut

5§ Jäsenet

Killan jäseniä ovat varsinaiset ja vanhat jäsenet, sekä ulko-, kannatus-, kunnia- ja yhdistysjäsenet.

Killan varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä jokainen killan toiminnasta kiinnostunut Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (myöhemmin AYY) jäsen.

Killan vanhaksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka on ollut killan varsinaisena jäsenenä, eikä ole AYY:n jäsen.

Killan ulkojäseneksi voidaan hyväksyä killan toiminnasta kiinnostunut henkilö, jota ei voida hyväksyä varsinaiseksi tai vanhaksi jäseneksi.

Killan kannatusjäseneksi voidaan hyväksyä killan toimintaa tukeva henkilö tai oikeustoimikelpoinen yhteisö.

Yhdistysjäseneksi voidaan valita toinen rekisteröity yhdistys, jonka säännöt ja toimintatarkoitus ovat killan hengen mukaisia, eivätkä miltään osalta riko killan sääntöjä.

Killan kunniajäseneksi voi killan kokous kolmen neljäsosan (3/4) ääntenenemmistöllä kutsua henkilön, joka on erityisen ansioitunut killan toiminnassa tai muuten merkittävästi edistänyt sen pyrkimyksiä.

Esityksen kunniajäseneksi kutsumisesta tekee hallitus, mutta myös yhden kymmenesosan (1/10) killan varsinaisista jäsenistä käsittävällä ryhmällä on siihen oikeus.

Killalla voi samanaikaisesti olla korkeintaan kymmenen (10) kunniajäsentä.

6§ Jäsenluettelo

Killan on pidettävä kaikista jäsenistään jäsenluetteloa. Jäsen on velvollinen ilmoittamaan killalle kotipaikkaansa, sähköpostiosoitteeseensa ja nimeensä kohdistuvista muutoksista.

7§ Jäsenmaksut

Jäsenet ovat velvollisia suorittamaan killalle lukuvuosittain jäsenmaksun syyskuun loppuun mennessä. Lukuvuodella tarkoitetaan Aalto-yliopiston lukuvuotta.

Varsinaisten jäsenten ja ulkojäsenten jäsenmaksun suuruuden määrää killan vuosikokous. Muiden jäsenten jäsenmaksusta päättää kiltakokous tai killan hallitus. Eri jäsenryhmien jäsenmaksujen suuruus voi poiketa toisistaan. Kunniajäsenet ja vanhat jäsenet sekä varsinaiset jäsenet, jotka ovat tehneet poissaoloilmoituksen Aalto-yliopistoon koko jäsenmaksukaudeksi, ovat vapautettuja jäsenmaksusta.

8§ Killasta eroaminen

Jäsen voi erota killasta ilmoittamalla siitä kirjallisesti tai sähköpostitse killan hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai ilmoittamalla eroamisesta killan kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi.

Mikäli jäsen ei ole maksanut jäsenmaksuaan eräpäivään mennessä, lähetetään hänelle asiasta sähköpostimuistutus. Mikäli jäsen ei maksa jäsenmaksuaan kuukauden kuluessa muistutuksesta, hänet katsotaan eronneeksi.

Eronneelle jäsenelle lähetetään ilmoitus sähköpostilla ja hänen tietonsa poistetaan jäsenrekisteristä.

Hallitus voi erottaa varsinaisen jäsenen, joka ei enää ole AYY:n jäsen, tai jäsenen, joka on törkeästi toiminut vastoin killan tarkoitusta. Tällöin erottamispäätös on julkistettava killan virallisella ilmoitustaululla ja se on lisäksi viipymättä toimitettava kirjallisena tai sähköpostitse erotetulle jäsenelle.

9§ Erottamispäätöksestä valittaminen

Erotetulla jäsenellä on oikeus kirjallisesti valittaa päätöksestä killan kokoukselle, jonka täytyy tällöin vahvistaa päätös kolmen neljäsosan (3/4) ääntenenemmistöllä. Valitus on toimitettava hallitukselle kolmenkymmenen (30) vuorokauden kuluessa siitä, kun jäsen on saanut erottamispäätöksestä tiedon ja se on käsiteltävä seuraavassa killan kokouksessa, kuitenkin viimeistään kuudenkymmenen (60) vuorokauden sisällä valituksen jättöpäivästä.

3. luku

Killan kokoukset

10§ Killan kokoukset

Killan kokouksia ovat vuosikokous, vaalikokous ja ylimääräiset kokoukset.

11§ Vuosikokous

Vuosikokous on pidettävä helmi- tai maaliskuun aikana ja siinä on käsiteltävä ainakin:

  1. toimintakertomus edelliseltä vuodelta
  2. tuloslaskelma ja tase liitetietoineen
  3. toiminnantarkastajien lausunto
  4. tilinpäätöksen hyväksyminen
  5. vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille
  6. hallituksen valmistelema toimintasuunnitelma kuluvalle toimikaudelle
  7. hallituksen valmistelema talousarvio kuluvalle toimikaudelle
  8. killan varsinaisten jäsenten ja ulkojäsenten jäsenmaksun suuruus seuraavaksi lukuvuodeksi

12§ Vaalikokous

Vaalikokous on pidettävä loka- tai marraskuun aikana ja siinä on käsiteltävä ainakin:

  1. hallituksen puheenjohtajan ja muiden hallituksen jäsenten valinta seuraavaksi toimikaudeksi;
  2. killan muiden toimihenkilöiden valinta seuraavaksi toimikaudeksi;
  3. kahden toiminnantarkastajan ja heidän henkilökohtaisten varamiestensä valinta seuraavaksi toimikaudeksi;
  4. killan oltermannin valinta.

Oltermanni valitaan Aalto-yliopiston opettajiston keskuudesta yhdeksi (1) kalenterivuodeksi kerrallaan killan ja korkeakoulun välistä yhteydenpitoa varten.

13§ Ylimääräiset kokoukset

Ylimääräinen kokous pidetään, kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) killan äänioikeutetuista jäsenistä tai kolmekymmentä (30) killan äänioikeutettua jäsentä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä viimeistään neljäntoista (14) vuorokauden kuluessa siitä, kun hallitus on saanut vaatimuksen tietoonsa, Aalto-yliopiston lukukausien ulkopuolella kuitenkin viimeistään kolmenkymmenen (30) vuorokauden kuluessa siitä, kun hallitus on saanut vaatimuksen tietoonsa.

14§ Oikeudet killan kokouksissa

Killan kokouksissa on läsnäolo-oikeus kaikilla killan jäsenillä. Varsinaisilla jäsenillä on äänioikeus. Muilla jäsenillä on puhe- ja esitysoikeus. Kokouksen päätöksellä voidaan kiltaan kuulumattomalle myöntää läsnäolo-oikeus sekä puheoikeus.

15§ Päätöksenteko

Ellei näissä säännöissä toisin määrätä, päätökset killan kokouksessa tehdään ehdottomalla ääntenenemmistöllä. Äänten jakautuessa tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan mielipide, vaaleissa kuitenkin arpa.

16§ Koolle kutsuminen

Kokouskutsussa on mainittava kokouksen aika, paikka ja kokouksessa käsiteltävät asiat. Se on julkaistava killan virallisella ilmoitustaululla vähintään viisi (5) luentovuorokautta tai seitsemän (7) vuorokautta ennen kokousta, Aalto-yliopiston lukukausien ulkopuolella kuitenkin vähintään neljätoista (14) vuorokautta ennen kokousta.

17§ Päätösvaltaisuus

Kokous on päätösvaltainen, jos se on laillisesti koolle kutsuttu.

18§ Käsiteltävät asiat

Kokouksessa käsitellään kokouskutsussa mainitut asiat. Kokous voi myös ottaa käsiteltäväkseen asian, jonka kokous julistaa kiireelliseksi viiden kuudesosan (5/6) enemmistöllä.

Käsiteltäessä killan sääntöjen muuttamista, vaalitapaa ja -järjestystä, hallituksen tai sen jäsenen taikka toiminnantarkastajan valitsemista tai erottamista, tilinpäätöksen vahvistamista ja vastuuvapauden myöntämistä, killan purkamista tai muuta yhdistyslain 23§:ssä mainittua asiaa on asiasta mainittava kokouskutsussa.

19§ Luottamus- tai toimihenkilön erottaminen

Kokous voi perustellusta syystä vapauttaa luottamus- tai toimihenkilön tehtävästään kesken tämän toimikautta. Tästä on oltava maininta kokouskutsussa. Vapautettaessa hallitus tai sen jäsen tehtävistään on päätöksen synnyttävä kolmen neljäsosan (3/4) ääntenenemmistöllä.

4. luku

Hallitus

20 § Hallitus

Killan asioita hoitaa kalenterivuodeksi kerrallaan valittu hallitus. Hallitukseen kuuluu puheenjohtaja sekä neljästä kymmeneen (4-15) muuta jäsentä, joihin lukeutuu taloudesta vastaava henkilö ja sihteerin tehtävistä vastaava henkilö. Vain killan varsinaiset jäsenet ovat vaalikelpoisia killan hallituksen puheenjohtajaksi.

21 § Hallituksen tehtävät

Hallituksen tehtäviin kuuluu:

  1. johtaa killan toimintaa
  2. valmistella killan kokouksissa esille tulevat asiat ja toimeenpanna niissä tehdyt päätökset
  3. hoitaa killan taloutta ja omaisuutta
  4. päättää jäseneksi hyväksymisestä
  5. laatia ehdotus killan toimintasuunnitelmaksi, talousarvioksi, toimintakertomukseksi ja tilinpäätökseksi
  6. valvoa toimikuntien ja toimihenkilöiden toimintaa
  7. kutsua killan kokoukset koolle tarpeen vaatiessa sekä
  8. edustaa kiltaa.

22 § Hallituksen jäsenet

Hallituksen puheenjohtaja kutsuu koolle hallituksen kokoukset ja johtaa puhetta niissä, huolehtii killan kokousten koollekutsumisesta sekä valvoo, että killan toiminta on sääntöjen mukaista.

Hallitus nimeää keskuudestaan varapuheenjohtajan. Varapuheenjohtaja huolehtii puheenjohtajan tehtävistä tämän ollessa estynyt. Varapuheenjohtajan tulee olla killan varsinainen jäsen.

23 § Hallituksen kokoukset

Hallituksen kokous on päätösvaltainen, mikäli kokouksesta on tiedotettu hallituksen keskuudessaan sopimalla tavalla ja läsnä on yli puolet hallituksen jäsenistä siten, että puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja on läsnä.

Päätökset tehdään ehdottomalla ääntenenemmistöllä. Jos äänet jakautuvat tasan, ratkaisee puheenjohtajan mielipide, vaaleissa kuitenkin arpa.

24 § Killan nimenkirjoittajat

Killan nimen kirjoittaa kaksi hallituksen jäsentä yhdessä. Näistä toisen on oltava hallituksen puheenjohtaja.

5. luku

Toimihenkilöt ja toimikunnat

25 § Asettaminen, toimikausi ja toimintaan osallistuminen

Toimikuntia, jotka toimivat hallituksen alaisena, ja toimihenkilöitä voivat asettaa killan kokous ja hallitus. Tällöin on määrättävä toimikausien pituudet, kuitenkin enintään hallituksen toimikauden loppuun.

26 § Toimihenkilön eroaminen

Hallitus voi vapauttaa toimihenkilön tehtävästään kesken toimikautta tämän anoessa sitä kirjallisesti tai sähköpostitse hallitukselta.

6. luku

Hallinto ja talous

27 § Toimi- ja tilikausi

Killan toimi- ja tilikausi on kalenterivuosi.

28 § Toiminnantarkastajat

Killan taloudenhoitoa ja hallintoa valvovat toiminnantarkastajat. Hallituksen on toimitettava tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen sekä toimintakertomus toiminnantarkastajille viimeistään kaksikymmentäyksi (21) vuorokautta ennen vuosikokousta. Tilit on annettava tarkistettavaksi muutenkin pyydettäessä.

Toiminnantarkastajien tulee antaa hallitukselle kirjallinen, killan vuosikokoukselle osoitettu kertomus toimittamastaan killan hallinnon ja tilien tarkastuksesta viimeistään neljätoista (14) vuorokautta ennen vuosikokousta.

7. luku

Erityisiä määräyksiä

29 § Ohjesäännöt

Näissä säännöissä käsittelemättömistä killan osa-alueista määrätään tarkemmin erillisissä ohjesäännöissä, joista päättää killan kokous.

30 § Killan virallinen ilmoitustaulu

Killan virallisesta ilmoitustaulusta päättää killan kokous.

31 § Sääntöjen muuttaminen

Muutoksia näihin sääntöihin voidaan tehdä, jos muutosesitys on tullut hyväksytyksi vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä kahdessa (2) peräkkäisessä killan kokouksessa, joiden väli on vähintään neljätoista (14) vuorokautta. Muutosesitys on mainittava kokouskutsussa. Muutosesityksen voi tehdä hallitus, yksi kymmenesosa (1/10) killan varsinaisista jäsenistä tai kolmekymmentä (30) killan varsinaista jäsentä kirjallisena hallitukselle. Varsinaisten jäsenten tekemä ehdotus on käsiteltävä seuraavassa killan kokouksessa.

32 § Killan purkautuminen

Kilta purkautuu, jos kilta tekee siitä päätöksen kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä kahdessa (2) peräkkäisessä kokouksessa, joiden väli on vähintään kolmekymmentä (30) vuorokautta. Purkautumisesitys on mainittava kokouskutsussa.

Killan purkauduttua tai sen tultua lakkautetuksi siirtyvät sen varat AYY:lle käytettäväksi näiden sääntöjen 2. pykälän mukaiseen tarkoitukseen tai sen ollessa mahdotonta AYY:n toiminnan tukemiseen.

33 § Sääntömuutoksen tai purkautumisen voimaantulo

Sääntömuutos tai purkautumispäätös tulee voimaan, kun se on merkitty yhdistysrekisteriin.

34 § Säännöissä määräämättömät asiat

Ellei näissä säännöissä toisin määrätä, noudatetaan soveltuvin osin yhdistyslakia.